Myymämme mekaaniset polttoainepumput ovat useimmiten ns. vanhaa varastoa, ensiasennuslaatuisia osia automallien valmistusaikakaudelta, tai sen läheiseltä ajalta jolloin niihin vielä aktiivisesti valmistettiin runsaasti varaosia. Useimmat ovat peräisin autokorjaamojen varastoista, joko lopettaneiden tai yhä aktiivisten. 

Eri valmistajien samaan automalliin tarkoitetut polttoainepumput eroavat usein huomattavastikin ulkonäöltään toisistaan ja ensiasennuspumpusta. Erityisesti pumpun yläosa ja polttoaineputkien lähtökohdat ovat erilaisia. Putkien suunnatkaan eivät ole aina samoja, joskin yleensä karkeasti samoihin suuntiin. Putkien paksuuksien tulee olla samat, ne mitataan putkien ulkopinnoista.

Pumpun kiinnityskohta ja käyttövipu tai -tappi ovat tietenkin periaatteessa samanlaisia, mutta niissäkin voi olla pieniä muotoeroja. Käyttövipu voi olla yhdestä metallilevystä leikattu, kahdesta niitattu, metallikouru tms.

Pumppujen sopivuuksia olen tutkinut pakkauksista, silloin kun niistä tietoa löytyy, sekä eri lähteistä.  Vanhojen osien kyseessä ollessa on tiedoissa epätarkkuuksia, joten kannattaa tarkistaa vanha osa ennen asentamista ja mielellään ennen tilaamistakin. Varmistamme mielellämme etukäteen pumpun sopivuuden ostajan auton tietojen perusteella.

Näytetään tuotteet 1-30 / 131